sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Keisarin uudet vaatteet

Eilen vietettiin Naistenpäivää. Italiassa on tapana antaa mimosan kukkia naisille. Illalla söimme pienessä ravintolassa serkkujeni Lauran ja Giorgion kanssa, mukana oli myös Giorgion ystäväpariskunta. Kaikki tytöt saimme mimosat ravintolan omistajalta :) Ravintola oli oikein ihana, pieni ja tunnelmallinen. Omistaja tuli aina välillä istuskelemaan pöytäämme ja höpötteli mitä milloinkin. Alla kuva mimosasta :)

Naistenpäivän kunniaksi päätin eilen tehdä kierroksen Rooman keskustassa. Hemmotellen itseäni ja uudistaen vaatekaappini sisältöä. Mainitsin jo aikaisemmin että otin mukaan mahdollisimman vähän tavaroita/vaatteita, taka-ajatuksena tietenkin rahojen tuhlaus uusiin! Matkustin metrolla Flaminion asemalle ja sieltä kävelin koko Via del Corson läpi, tuhlaten rahaa ehkä vähän liikaakin.. Nyt esittelen mihin kaikkeen olen tuhlannut rahaa viimeisen kuukauden aikana! Olen huomannut että alan vaikuttamaan italialaiselta, aikaisemmin kuljin ilman meikkiä verkkarit päällä. Täällä taas olen ostanut piilolinssit, kuljen aina kun voin korkokengissä ja käytän inhoamiani kireitä farkkuja jotka puristavat liikaa vatsan kohdalta.... Pahoittelen kuvien laatua, en oikein tiennyt miten kuvaisin vaatteita ilman että tarvitsee pukea kaikkia päälle. Päädyin levittämään vaatteita sängylle ja roikuttamaan niitä henkarista :) (Ja Noora, tiedän kuvat ovat vinoja, en jaksa välittää :) )

Ensimmäinen hankinta: Boyfriend jeans, väljä paita rock'n'roll asenteella sekä asenne kalossit! Näissä vietin ensimmäisen viikon täällä. Housut ovat väljät joten ruokaa ja viiniä oli helppo vetää napa täyteen :)






Vaihtelun nimissä seuraava kokonaisuus on elegantti ja naisellinen! Väljät housut joissa lahkeissa napit, pitsireunainen toppi ja neule. Kokonaisuuden kruunaa mustat korkokengät samettisella pinnalla. Housujen värin perusteella yhteensopiva laukku.
















Ostin mukavuuden vuoksi mustat leggarit. Niiden kanssa on ihana yhdistellä erilaisia neuleita joissa on pitkä helma, pieniä yksityiskohtia ja kengät valitsen fiiliksen mukaan. Valkoisen neuleen kanssa käytän joko asenne buutseja tai pitkiä buutseja sekä mustaa kietaisuvyötä. Huomaa pitsikoriste selässä  ja olkapäillä :)




Mustien legginsien tai raidallisen hameen kanssa voin käyttää myös tätä vaaleanpunaista ihanaa neuletta, jossa on epäsymmetrinen ja rento muotoilu. Sattumalta löysin vaaleanpunaiset korkokengät jotka vielä sopivat jalkaan! Näitä vaaleanpunaisia korkokenkiä rakastan yli kaiken. Voisin nukkua ne jalassa! Yleensä tämän malliset kengät karkaavat kapoisesta jalastani..




Ja edelleen mustien legginssien, tai mustien puristavien farkkujeni kanssa, sininen tunika ja musta toppi jossa on hulmuileva helma. Tunikan kanssa käy sininen käsilaukku joka sattumalta osui eteeni... Musta toppi on ihana, ensi kerralla kun lähden juhlimaan laitan sen päälle ehdottomasti!








Olen jo pitkään ajatellut että yksi mekko täytyy myös hankkia. En varsinaisesti suunnitellut tälläistä, mutta en löytänyt sitä mitä hain ja tämän nähtyäni päätin että toistaiseksi kuljen tässä ;) Ja seilori teema on nyt muotia! Kenkiä en vielä löytänyt tälle mekolle. Onneksi olen menossa ensi viikolla shoppailemaan Barbaran kanssa.. Sininen laukku sopii myös tähän asuun.



En tiedä miksi, mutta toin mukanani mummon tekemät lapaset. Joissa on fleecevuori. Koska täällähän on kylmä. Todella kylmä. Ostin nahkaiset sormikkaat, tosin olisi pitänyt ostaa kokoa pienemmät. Sormikkaat ovat jo vähän venähtäneet liian isoiksi. Pitää varmaan ostaa uudet....?


Ostin myös lenkkarit jotka sopivat juoksemiseen. Voin kertoa, että niitä ei paljoa ole tullut käytettyä.. Mutta hyvä olla olemassa jos vaikka innostun lenkkeilemään.. Ja sekalaisia toppeja ja t-paitoja joita ilman ei voi elää!



Ja täydentääkseni näitä kokonaisuuksia, uudistin myös meikkilaukkuni! 
Uutuksia: 2 kajaalia, beige ja sininen. Puuteri. Poskipuna ja ihana pehmoinen sivellin! Musta nestemäinen eyeliner. Ripsiharja ja -väri. Ja huulipunan jonka unohdin kuvata. Ja tietenkin piilolinssit että voin suojata silmät auringolta jättiläismäisillä arskoilla ja samalla myös nähdä missä kävelen (täällä tiet ovat täynnä reikiä ja koirankakkaa)!





Näiden lisäksi olen ostanut uuden yöpuvun, alusvaatteita ja sukkia. Mutta niistä ei tarvinne kuvia laittaa.. :) Ensi kertaan eli Alla prossima! Un Bacio

tiistai 25. helmikuuta 2014

Kulttuurishokki

Maanantai. Il Lunedì. Ensimmäinen päivä. Il primo giorno.
Aamulla heräsin täydellisestä koomasta. Olin illalla niin väsynyt että nukahdin ennen kuin pää osui tyynyyn. Juhlat keittiössä jatkuivat pikkutunneille asti, mutta untani se ei häirinnyt. Aamulla heräsin klo 06.00. Kävin suihkussa, meikkasin, tein kunnon aamupalan sekä lounaan ja pakkasin tavarat laukkuun.

Päästäkseni perille, minun on ensin käveltävä metroasemalle jonne on vajaa kilometri matkaa. Sieltä matkustan metro B:llä Rooman keskustaan Terminin asemalle, siellä vaihdan metro A:n ja matkustan San Giovanniin. Siellä vaihdan bussiin joka ajaa sairaalan ohi. En osannut arvioida kuinka paljon kokonaisuudessaan kestää päästä perille joten lähdin liikkeelle jo klo 07.07. Riittävän ajoissa, että ehdin ajoissa sairaalalle tapaamaan opiskelijoista vastaavaa fysioterapeuttia ja etsiä hänen toimistonsa. Ohjeistus oli saapua paikalle klo 8.30-8.45. Olin perillä jo 8.15. Hyvissä ajoin, kuten suomalaisilla on tapana.

Odotellessani vastaavaa fysioterapeuttia tutustuin kolmeen espanjalaiseen fysioterapiaopiskelijaan: Julio, Sandra ja Laya. Hekin viettävät neljä kuukautta työskennellen samassa sairaalassa. Julio puhuu italiaa aika hyvin, tytöt taas eivät. Keskusteleminen oli hieman haasteellista, mutta pääsimme yleensä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä mikä oli keskustelun aihe.

Tohtori Vuortenvälissä (vapaasti käännettynä) suvaitsi saapua paikalle klo 9.30. Eli oli hyvä että saavuin ajoissa paikalle. Saimme vielä odotella noin 15 minuuttia kun hän suunnitteli mille osastoille sijoittaisi meidät. Sen jälkeen hän luovutti meille tuntilistat ja nimikyltit. Minä ja Sandra aloitamme neurologisella kuntoutuksella, tosin eri kerroksissa. Laya ortopedisella ja Julio pediatrisella. Lähdimme siis kaikki omille teillemme.

Minun kerrokseni oli sairaalan toisiksi ylin, eli viides kerros. Siellä minun piti etsiä kerroksen kuntosalista vastaava fysioterapeutti, joka määräisi minulle harjoittelusta vastaavan ohjaajan. Kuntosalivastaava puhui aivan äärettömän nopeasti, mutta onneksi sain selvää. Ainakin tärkeimmistä asioista. Sain ohjaajakseni oikein mukavan Antonio nimisen miehen jolla on kiharat puolipitkät hiukset. Hän kysyi heti osaanko italiaa, sillä hän ei osaa englantia. Ranskakin luonnistuu, mutta englanti ei. Onnekseni hän puhuu rauhalliseen tahtiin selkeällä italian kielellä, ei rooman slangilla huutaen!

Teimme pikakierroksen kuntosalilla. Hän esitteli minut paikalla oleville fysioterapeuteille ja näytti paikat. Ensimmäinen päiväni oli kokonaisuudessaan oikein mukava, sillä sain rauhassa tutustua uuteen ympäristöön ja kaikki fysioterapeutit olivat mukavia ja kiinnostuneita juttelemaan kanssani.

Työympäristö suomalaisesta näkövinkkelistä oli hieman hämmentävä. Kuntosali on hyvin suuri ja sen molemmissa päädyissä on hoitopöytiä. Keskellä salia on peilejä, nojapuita, porrastasanteita ja erilaisia apuvälineitä kävelyharjoitteita varten. Saman aikaisesti salissa työskentelee noin 10-15 fysioterapeuttia. Kaikki ovat siis samassa tilassa potilaiden kanssa. Terapian aikana jutellaan oman potilaan kanssa, naapurin potilaan kanssa, viereisen fysioterapeutin kanssa ja huudellaan salin toiselle puolelle. Joskus näen, etä fysioterapeutti puhuu puhelimeen samalla kun antaa liikehoitoa potilaalle. Melua ja vilskettä siis riittää! Italialaiseen tapaan kehut ovat pökerryttävän ylistäviä ja se toimii hyvänä motivoimiskeinona potilaille. Myös potilaat ovat olleet aivan ihania minua kohtaan. Kaikki ovat mielenkiinnolla esittäneet erilaisia kysymyksiä liittyen Suomeen ja suomalaisuuteen. Välillä he ihastelevat meidän tapoja ja välillä naureskelevat että olemme hassuja tai erittäin kummallisia.

Työpäivä alkaa klo 8.30. Olen aina ensimmäisenä paikalla jo klo 8.15. Oma ohjaajani saapuu paikalle noin klo 8.35. Töitä tehdään tauotta aina klo 13 asti. Sitten on tunnin ruokatauko. Otan lounaan aina mukaan, sillä italialaisilla on tapana syödä lounaaksi leipä. En kyllä pysty sellaisella elämään klo 18.00 asti! Ruokailen sairaalan kahvilassa espanjalaisten vaihto-oppilaiden kanssa joka päivä.

Klo 14-16.30 jatkamme työskentelyä. Työpäivän aikana ei pidetä kiirettä, päivä kulkee omaa tahtiaan. Opin hyvin nopeasti, että kaikki asiat joihin vastataan domani, eli huomenna, eivät todellakaan ole tärkeysjärjestyksessä ensisijaisia ja eivät todellakaan tapahdu huomenna. Aluksi ajattelin että en ikinä kykene tälläiseen leppoisaan ajan virtaan, mutta nopeasti se ihminen mukautuu! Yhtenä päivänä ohjaajani työt loppuivat jo klo 16.00. Hetken kuluttua hän sanoi että saan lähteä jo kotiin jos haluan. Kirjoitin tuntilistaan kiltisti klo 8.30-16.30 ja ohjaajani huomatessa tämän hän huusi: EI EI EI! Mitä ihmettä, nyt korjaat heti tohon klo 16.30! Eräänä aamuna myöhästyin minuutilla bussista, joten myöhästyin töistä noin 15minuuttia. Kukaan ei huomannut mitään, tai oikeastaan kukaan ei välittänyt siitä. Ja podin huonoa omatuntoa koko matkan töihin...!

Nyt olen jo viimeisellä viikolla kyseisellä osastolla. On jo valmiiksi hieman haikea olo. Pidän hyvin paljon viidennen kerroksen kuntosalin työntekijöistä. He ovat ottaneet minut mukaan työyhteisöönsä ja tehneet ensimmäisistä viikoistani unohtumattomia. Takana on ihania hetkiä keskustelujen, vitsien ja oppimisen parissa.




sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Loma on ihanaa!

Ciao a tutti!

Upea suunnitelmani pitää blogia reissun aikana karahti heti alkuunsa! Olen ollut niin kovassa vauhdissa, että en ole kerennyt miettiäkään uuden kirjoituksen aloittamista. Palaan nyt ajassa 2 viikkoa taaksepäin ja koitan muistella mitä on tapahtunut!

Maanantaina minulla oli paljon tehtävää. Piti hankkia italialainen sosiaaliturvatunnus (jälkeenpäin tajusin että minullahan on jo sellainen, mutta varmuudeksi minulla on nyt niitä sitten kaksi..), ilmoittautua yliopiston kansliaan ja vaihto-opiskelusta vastaavalle koordinaattorille. Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, nämä kaikki paikat sijaitsivat mahdollisimman kaukana toisistaan. Aloitimme aamun aikaisella aamupalalla ja lähdimme kävellen metrolle. Kun saavuimme Repubblican asemalle, tajusin jättäneeni passin hotellille. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin. Aamu vaikutti siis jo tässä vaiheessa hyvin lupaavalta.

Metro A:lla matkustimme ensin lähelle pääteasemaa. Siellä etsimme kuumeisesti bussipysäkkiä, pyörimme typerän näköisinä ympyrää 15 minuuttia, ennen kuin löysimme bussiaseman. Onneksemme (kerrankin!), etsimämme bussi oli laiturilla ja lähti pian liikkeelle. Varmuuden vuoksi tarkistin kuskilta että olimme oikeassa bussissa. Puhelin kourassa, google mapsia tarkkaillen etenimme kohti tuntematonta. Ajoimme tietenkin ohi oikean pysäkin ja jouduimme kävellä autotien piennarta pitkin. Pelotti aika reippaasti. Olimme keskellä ei mitään. Harhailimme sattumalta oikeaan suuntaan ja löysimme viraston josta voin hakea sosiaaliturvatunnusta. Ihmisiä siellä oli aivan järjettömän paljon ja olimme jo muutenkin pöhelöineet aamun hukaten aikaa milloin mihinkin. Tilannetta ei suinkaan auttanut se, että info kirjeessä luki kaikkien toimipaikkojen lopettavan maanantaisin klo 12. Ja kello oli jo 10.45. emmekä tienneet missä seuraava toimisto on.

Saimme aika nopeasti asiat hoidettua tässä pisteessä. Seuraavaan paikkaan kävelisimme. Yllättäen harhailimme taas kuin turistit konsanaan. Kello kävi ja tuntemattomat tiet sen kuin jatkuivat. Patikoituamme 30 minuuttia löysimme yliopiston. Sen jälkeen ihmittelimmekin mistä astua sisään jättiläismäiseen ja hyvin rumaan rakennukseen. Asiat kansliassa sujuivat näppärästi ja lähdimme eteenpäin. Tällä kertaa kysyin ohjeita missä bussipysäkki sijaitsee ja olemmeko menossa oikeaan suuntaan.

Pääsimme sitten yliopiston lääketieteelliselle kampukselle, bussi tietenkin ajoi kiertoreittiä slummimaisen alueen läpi aiheuttaen pientä pakokauhua monistakin syistä. Seuraavaksi etsimme koordinaattorin huonetta. Kävelimme muutaman kerran harhaan, mutta löysimme viimeisen etapin ja aikaa oli vielä jäljellä! Koordinaattorikin ihmetteli, että olemmeko kaiken saaneet tehtyä yhden aamun aikana. Klo 12 lähdimme kohti hotellia nälkäisinä, väsyneinä mutta onnellisina siitä, että päivän tehtävät olivat onnistuneesti hoidettu. Sain myös iloisia uutisia: työharjoittelu alkaakin vasta seuraavana maanantaina, joten saisimme yhdessä Sampan kanssa seikkailla Roomassa koko viikon.

Olimme aivan poikki kun pääsimme hotellille. Otimme pitkät päiväunet ennen kuin lähdimme syömään illallista. Löysimme hotellin läheltä ihanan pienen ravintolan, jossa ruoka oli hyvää JA halpaa! Söimme itsemme ähkyyn ja joimme litran viiniä. Koko illallinen maksoi vain vajaa 35 euroa!







Tiistaina päätimme pitää historiallisen päivän. Lähdimme tutustumaan Colosseumiin. Samppa tutki jo ennen lähtöä Italiaan nähtävyyksiä ja ennakkosuosikkina olivat nimenomaan Colosseum ja Pantheon. Paikan päällä menimme ansaan. Meitä lähestyi turistiopas joka onnistui myymään meille opastetun kierroksen Colosseumissa ja Palatinossa. Hinta oli 30 euroa henkeä kohden. Mielestämme se oli siedettävä summa, sillä saimme paljon historiallista tietoa mitä emme pelkästään katselemalla olisi saaneet. Colosseum oli todella upea ja järjettömän kokoinen. Pidin myös Palatinosta, sieltä löysin itselleni kaverin jonka Samppa risti Bonaparteksi.















Loppuviikon kiertelimme shoppailemassa, katselemassa nähtävyyksiä ja syömässä sukulaisteni luona. Viikon kohokohtia olivat minun uudet korkokengät, isot pizzat ja nähtävyydet. Lauantaina kävimme kokeilemassa bussia jolla menisin töihin seuraavana maanantaina. Yllättäen jäimme taas väärällä bussipysäkillä pois. Matkaa olikin vielä noin 2km, joten odotimme seuraavaa bussia. Onneksi se tuli alle 10 minuutissa. Kotimatkalla ostimme pienestä herkkupuodista erilaisia leivoksia ja söimme ne Villa Borghesessa. Villa Borghese on iso puisto, jossa yllättäen on historiallisia rakennuksia, suihkulähteitä jne. Siellä näimme todella upeita ja välillä myös hämmentäviä asioita.










Herra videolla on karkeasti arvioituna ~60 vuotta!

Illalla kävimme tutussa pienessä ravintolassa syömässä. Tilasimme kaikki herkut ja söimme itsemme taas kipeiksi.





Sunnuntaina satoi jälleen vettä. Se kuvasi hyvin aamun tunnelmaa. Sampan lento lähtisi klo 11, joten lähdimme liikkeelle jo aikaisin aamulla. Matka oli hiljainen, sillä tiesimme että ero koittaisi pian. Vaikka neljä kuukautta on lyhyt aika, tuntui se sillä hetkellä todella pitkälle. Itkin salaa takapenkillä ja esitin katselevani maisemia. Lentokentällä kaikki sujui liian nopeasti. Eihän se ole edes tyypillistä Italiassa. Täällä pitäisi aina olla jonoa ja jotain ongelmia. Seisoimme pitkään turvatarkastuksen edessä sylikkäin hokien, että pian taas nähdään. Jäin odottamaan niin pitkäksi aikaa, että näin Sampan päässeen läpi turvatarkastuksen ja katoavan väkijoukkoon. Itkusta ei meinannut tulla loppua koko päivänä. Olin surullinen koko päivän. Kävimme ostoskeskuksessa etsimässä minulle tarvikkeitä työharjoitteluun, mutta en jaksanut välittää mistään. Otin aina ensimmäiset vastaan tulevat tavarat. Sen jälkeen kävimme syömässä setäni Francon luona. Toivoin vain pääseväni pian uuteen asuntooni, että saisin olla omassa rauhassa. Päivä venyi ja venyi. Pääsin kotiini klo 21 ja siellä uudet kämppikseni viettivät juhla-illallista kavereidensa kanssa. Sen lisäksi myös tien toisella puolella oli kovat juhlat menossa, nimittäin vanhusten sunnuntaitanssit! Lopputuloksena pääsin nukkumaan vasta puolilta öin. Päivä oli todella raskas joten saatuani pään tyynyyn nukahdin heti.