Maanantai. Il Lunedì. Ensimmäinen päivä. Il primo giorno.
Aamulla heräsin täydellisestä koomasta. Olin illalla niin väsynyt että nukahdin ennen kuin pää osui tyynyyn. Juhlat keittiössä jatkuivat pikkutunneille asti, mutta untani se ei häirinnyt. Aamulla heräsin klo 06.00. Kävin suihkussa, meikkasin, tein kunnon aamupalan sekä lounaan ja pakkasin tavarat laukkuun.
Päästäkseni perille, minun on ensin käveltävä metroasemalle jonne on vajaa kilometri matkaa. Sieltä matkustan metro B:llä Rooman keskustaan Terminin asemalle, siellä vaihdan metro A:n ja matkustan San Giovanniin. Siellä vaihdan bussiin joka ajaa sairaalan ohi. En osannut arvioida kuinka paljon kokonaisuudessaan kestää päästä perille joten lähdin liikkeelle jo klo 07.07. Riittävän ajoissa, että ehdin ajoissa sairaalalle tapaamaan opiskelijoista vastaavaa fysioterapeuttia ja etsiä hänen toimistonsa. Ohjeistus oli saapua paikalle klo 8.30-8.45. Olin perillä jo 8.15. Hyvissä ajoin, kuten suomalaisilla on tapana.
Odotellessani vastaavaa fysioterapeuttia tutustuin kolmeen espanjalaiseen fysioterapiaopiskelijaan: Julio, Sandra ja Laya. Hekin viettävät neljä kuukautta työskennellen samassa sairaalassa. Julio puhuu italiaa aika hyvin, tytöt taas eivät. Keskusteleminen oli hieman haasteellista, mutta pääsimme yleensä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä mikä oli keskustelun aihe.
Tohtori Vuortenvälissä (vapaasti käännettynä) suvaitsi saapua paikalle klo 9.30. Eli oli hyvä että saavuin ajoissa paikalle. Saimme vielä odotella noin 15 minuuttia kun hän suunnitteli mille osastoille sijoittaisi meidät. Sen jälkeen hän luovutti meille tuntilistat ja nimikyltit. Minä ja Sandra aloitamme neurologisella kuntoutuksella, tosin eri kerroksissa. Laya ortopedisella ja Julio pediatrisella. Lähdimme siis kaikki omille teillemme.
Minun kerrokseni oli sairaalan toisiksi ylin, eli viides kerros. Siellä minun piti etsiä kerroksen kuntosalista vastaava fysioterapeutti, joka määräisi minulle harjoittelusta vastaavan ohjaajan. Kuntosalivastaava puhui aivan äärettömän nopeasti, mutta onneksi sain selvää. Ainakin tärkeimmistä asioista. Sain ohjaajakseni oikein mukavan Antonio nimisen miehen jolla on kiharat puolipitkät hiukset. Hän kysyi heti osaanko italiaa, sillä hän ei osaa englantia. Ranskakin luonnistuu, mutta englanti ei. Onnekseni hän puhuu rauhalliseen tahtiin selkeällä italian kielellä, ei rooman slangilla huutaen!
Teimme pikakierroksen kuntosalilla. Hän esitteli minut paikalla oleville fysioterapeuteille ja näytti paikat. Ensimmäinen päiväni oli kokonaisuudessaan oikein mukava, sillä sain rauhassa tutustua uuteen ympäristöön ja kaikki fysioterapeutit olivat mukavia ja kiinnostuneita juttelemaan kanssani.
Työympäristö suomalaisesta näkövinkkelistä oli hieman hämmentävä. Kuntosali on hyvin suuri ja sen molemmissa päädyissä on hoitopöytiä. Keskellä salia on peilejä, nojapuita, porrastasanteita ja erilaisia apuvälineitä kävelyharjoitteita varten. Saman aikaisesti salissa työskentelee noin 10-15 fysioterapeuttia. Kaikki ovat siis samassa tilassa potilaiden kanssa. Terapian aikana jutellaan oman potilaan kanssa, naapurin potilaan kanssa, viereisen fysioterapeutin kanssa ja huudellaan salin toiselle puolelle. Joskus näen, etä fysioterapeutti puhuu puhelimeen samalla kun antaa liikehoitoa potilaalle. Melua ja vilskettä siis riittää! Italialaiseen tapaan kehut ovat pökerryttävän ylistäviä ja se toimii hyvänä motivoimiskeinona potilaille. Myös potilaat ovat olleet aivan ihania minua kohtaan. Kaikki ovat mielenkiinnolla esittäneet erilaisia kysymyksiä liittyen Suomeen ja suomalaisuuteen. Välillä he ihastelevat meidän tapoja ja välillä naureskelevat että olemme hassuja tai erittäin kummallisia.
Työpäivä alkaa klo 8.30. Olen aina ensimmäisenä paikalla jo klo 8.15. Oma ohjaajani saapuu paikalle noin klo 8.35. Töitä tehdään tauotta aina klo 13 asti. Sitten on tunnin ruokatauko. Otan lounaan aina mukaan, sillä italialaisilla on tapana syödä lounaaksi leipä. En kyllä pysty sellaisella elämään klo 18.00 asti! Ruokailen sairaalan kahvilassa espanjalaisten vaihto-oppilaiden kanssa joka päivä.
Klo 14-16.30 jatkamme työskentelyä. Työpäivän aikana ei pidetä kiirettä, päivä kulkee omaa tahtiaan. Opin hyvin nopeasti, että kaikki asiat joihin vastataan domani, eli huomenna, eivät todellakaan ole tärkeysjärjestyksessä ensisijaisia ja eivät todellakaan tapahdu huomenna. Aluksi ajattelin että en ikinä kykene tälläiseen leppoisaan ajan virtaan, mutta nopeasti se ihminen mukautuu! Yhtenä päivänä ohjaajani työt loppuivat jo klo 16.00. Hetken kuluttua hän sanoi että saan lähteä jo kotiin jos haluan. Kirjoitin tuntilistaan kiltisti klo 8.30-16.30 ja ohjaajani huomatessa tämän hän huusi: EI EI EI! Mitä ihmettä, nyt korjaat heti tohon klo 16.30! Eräänä aamuna myöhästyin minuutilla bussista, joten myöhästyin töistä noin 15minuuttia. Kukaan ei huomannut mitään, tai oikeastaan kukaan ei välittänyt siitä. Ja podin huonoa omatuntoa koko matkan töihin...!
Nyt olen jo viimeisellä viikolla kyseisellä osastolla. On jo valmiiksi hieman haikea olo. Pidän hyvin paljon viidennen kerroksen kuntosalin työntekijöistä. He ovat ottaneet minut mukaan työyhteisöönsä ja tehneet ensimmäisistä viikoistani unohtumattomia. Takana on ihania hetkiä keskustelujen, vitsien ja oppimisen parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti