Maanantai. Il Lunedì. Ensimmäinen päivä. Il primo giorno.
Aamulla heräsin täydellisestä koomasta. Olin illalla niin väsynyt että nukahdin ennen kuin pää osui tyynyyn. Juhlat keittiössä jatkuivat pikkutunneille asti, mutta untani se ei häirinnyt. Aamulla heräsin klo 06.00. Kävin suihkussa, meikkasin, tein kunnon aamupalan sekä lounaan ja pakkasin tavarat laukkuun.
Päästäkseni perille, minun on ensin käveltävä metroasemalle jonne on vajaa kilometri matkaa. Sieltä matkustan metro B:llä Rooman keskustaan Terminin asemalle, siellä vaihdan metro A:n ja matkustan San Giovanniin. Siellä vaihdan bussiin joka ajaa sairaalan ohi. En osannut arvioida kuinka paljon kokonaisuudessaan kestää päästä perille joten lähdin liikkeelle jo klo 07.07. Riittävän ajoissa, että ehdin ajoissa sairaalalle tapaamaan opiskelijoista vastaavaa fysioterapeuttia ja etsiä hänen toimistonsa. Ohjeistus oli saapua paikalle klo 8.30-8.45. Olin perillä jo 8.15. Hyvissä ajoin, kuten suomalaisilla on tapana.
Odotellessani vastaavaa fysioterapeuttia tutustuin kolmeen espanjalaiseen fysioterapiaopiskelijaan: Julio, Sandra ja Laya. Hekin viettävät neljä kuukautta työskennellen samassa sairaalassa. Julio puhuu italiaa aika hyvin, tytöt taas eivät. Keskusteleminen oli hieman haasteellista, mutta pääsimme yleensä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä mikä oli keskustelun aihe.
Tohtori Vuortenvälissä (vapaasti käännettynä) suvaitsi saapua paikalle klo 9.30. Eli oli hyvä että saavuin ajoissa paikalle. Saimme vielä odotella noin 15 minuuttia kun hän suunnitteli mille osastoille sijoittaisi meidät. Sen jälkeen hän luovutti meille tuntilistat ja nimikyltit. Minä ja Sandra aloitamme neurologisella kuntoutuksella, tosin eri kerroksissa. Laya ortopedisella ja Julio pediatrisella. Lähdimme siis kaikki omille teillemme.
Minun kerrokseni oli sairaalan toisiksi ylin, eli viides kerros. Siellä minun piti etsiä kerroksen kuntosalista vastaava fysioterapeutti, joka määräisi minulle harjoittelusta vastaavan ohjaajan. Kuntosalivastaava puhui aivan äärettömän nopeasti, mutta onneksi sain selvää. Ainakin tärkeimmistä asioista. Sain ohjaajakseni oikein mukavan Antonio nimisen miehen jolla on kiharat puolipitkät hiukset. Hän kysyi heti osaanko italiaa, sillä hän ei osaa englantia. Ranskakin luonnistuu, mutta englanti ei. Onnekseni hän puhuu rauhalliseen tahtiin selkeällä italian kielellä, ei rooman slangilla huutaen!
Teimme pikakierroksen kuntosalilla. Hän esitteli minut paikalla oleville fysioterapeuteille ja näytti paikat. Ensimmäinen päiväni oli kokonaisuudessaan oikein mukava, sillä sain rauhassa tutustua uuteen ympäristöön ja kaikki fysioterapeutit olivat mukavia ja kiinnostuneita juttelemaan kanssani.
Työympäristö suomalaisesta näkövinkkelistä oli hieman hämmentävä. Kuntosali on hyvin suuri ja sen molemmissa päädyissä on hoitopöytiä. Keskellä salia on peilejä, nojapuita, porrastasanteita ja erilaisia apuvälineitä kävelyharjoitteita varten. Saman aikaisesti salissa työskentelee noin 10-15 fysioterapeuttia. Kaikki ovat siis samassa tilassa potilaiden kanssa. Terapian aikana jutellaan oman potilaan kanssa, naapurin potilaan kanssa, viereisen fysioterapeutin kanssa ja huudellaan salin toiselle puolelle. Joskus näen, etä fysioterapeutti puhuu puhelimeen samalla kun antaa liikehoitoa potilaalle. Melua ja vilskettä siis riittää! Italialaiseen tapaan kehut ovat pökerryttävän ylistäviä ja se toimii hyvänä motivoimiskeinona potilaille. Myös potilaat ovat olleet aivan ihania minua kohtaan. Kaikki ovat mielenkiinnolla esittäneet erilaisia kysymyksiä liittyen Suomeen ja suomalaisuuteen. Välillä he ihastelevat meidän tapoja ja välillä naureskelevat että olemme hassuja tai erittäin kummallisia.
Työpäivä alkaa klo 8.30. Olen aina ensimmäisenä paikalla jo klo 8.15. Oma ohjaajani saapuu paikalle noin klo 8.35. Töitä tehdään tauotta aina klo 13 asti. Sitten on tunnin ruokatauko. Otan lounaan aina mukaan, sillä italialaisilla on tapana syödä lounaaksi leipä. En kyllä pysty sellaisella elämään klo 18.00 asti! Ruokailen sairaalan kahvilassa espanjalaisten vaihto-oppilaiden kanssa joka päivä.
Klo 14-16.30 jatkamme työskentelyä. Työpäivän aikana ei pidetä kiirettä, päivä kulkee omaa tahtiaan. Opin hyvin nopeasti, että kaikki asiat joihin vastataan domani, eli huomenna, eivät todellakaan ole tärkeysjärjestyksessä ensisijaisia ja eivät todellakaan tapahdu huomenna. Aluksi ajattelin että en ikinä kykene tälläiseen leppoisaan ajan virtaan, mutta nopeasti se ihminen mukautuu! Yhtenä päivänä ohjaajani työt loppuivat jo klo 16.00. Hetken kuluttua hän sanoi että saan lähteä jo kotiin jos haluan. Kirjoitin tuntilistaan kiltisti klo 8.30-16.30 ja ohjaajani huomatessa tämän hän huusi: EI EI EI! Mitä ihmettä, nyt korjaat heti tohon klo 16.30! Eräänä aamuna myöhästyin minuutilla bussista, joten myöhästyin töistä noin 15minuuttia. Kukaan ei huomannut mitään, tai oikeastaan kukaan ei välittänyt siitä. Ja podin huonoa omatuntoa koko matkan töihin...!
Nyt olen jo viimeisellä viikolla kyseisellä osastolla. On jo valmiiksi hieman haikea olo. Pidän hyvin paljon viidennen kerroksen kuntosalin työntekijöistä. He ovat ottaneet minut mukaan työyhteisöönsä ja tehneet ensimmäisistä viikoistani unohtumattomia. Takana on ihania hetkiä keskustelujen, vitsien ja oppimisen parissa.
tiistai 25. helmikuuta 2014
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Loma on ihanaa!
Ciao a tutti!
Upea suunnitelmani pitää blogia reissun aikana karahti heti alkuunsa! Olen ollut niin kovassa vauhdissa, että en ole kerennyt miettiäkään uuden kirjoituksen aloittamista. Palaan nyt ajassa 2 viikkoa taaksepäin ja koitan muistella mitä on tapahtunut!
Maanantaina minulla oli paljon tehtävää. Piti hankkia italialainen sosiaaliturvatunnus (jälkeenpäin tajusin että minullahan on jo sellainen, mutta varmuudeksi minulla on nyt niitä sitten kaksi..), ilmoittautua yliopiston kansliaan ja vaihto-opiskelusta vastaavalle koordinaattorille. Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, nämä kaikki paikat sijaitsivat mahdollisimman kaukana toisistaan. Aloitimme aamun aikaisella aamupalalla ja lähdimme kävellen metrolle. Kun saavuimme Repubblican asemalle, tajusin jättäneeni passin hotellille. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin. Aamu vaikutti siis jo tässä vaiheessa hyvin lupaavalta.
Metro A:lla matkustimme ensin lähelle pääteasemaa. Siellä etsimme kuumeisesti bussipysäkkiä, pyörimme typerän näköisinä ympyrää 15 minuuttia, ennen kuin löysimme bussiaseman. Onneksemme (kerrankin!), etsimämme bussi oli laiturilla ja lähti pian liikkeelle. Varmuuden vuoksi tarkistin kuskilta että olimme oikeassa bussissa. Puhelin kourassa, google mapsia tarkkaillen etenimme kohti tuntematonta. Ajoimme tietenkin ohi oikean pysäkin ja jouduimme kävellä autotien piennarta pitkin. Pelotti aika reippaasti. Olimme keskellä ei mitään. Harhailimme sattumalta oikeaan suuntaan ja löysimme viraston josta voin hakea sosiaaliturvatunnusta. Ihmisiä siellä oli aivan järjettömän paljon ja olimme jo muutenkin pöhelöineet aamun hukaten aikaa milloin mihinkin. Tilannetta ei suinkaan auttanut se, että info kirjeessä luki kaikkien toimipaikkojen lopettavan maanantaisin klo 12. Ja kello oli jo 10.45. emmekä tienneet missä seuraava toimisto on.
Saimme aika nopeasti asiat hoidettua tässä pisteessä. Seuraavaan paikkaan kävelisimme. Yllättäen harhailimme taas kuin turistit konsanaan. Kello kävi ja tuntemattomat tiet sen kuin jatkuivat. Patikoituamme 30 minuuttia löysimme yliopiston. Sen jälkeen ihmittelimmekin mistä astua sisään jättiläismäiseen ja hyvin rumaan rakennukseen. Asiat kansliassa sujuivat näppärästi ja lähdimme eteenpäin. Tällä kertaa kysyin ohjeita missä bussipysäkki sijaitsee ja olemmeko menossa oikeaan suuntaan.
Pääsimme sitten yliopiston lääketieteelliselle kampukselle, bussi tietenkin ajoi kiertoreittiä slummimaisen alueen läpi aiheuttaen pientä pakokauhua monistakin syistä. Seuraavaksi etsimme koordinaattorin huonetta. Kävelimme muutaman kerran harhaan, mutta löysimme viimeisen etapin ja aikaa oli vielä jäljellä! Koordinaattorikin ihmetteli, että olemmeko kaiken saaneet tehtyä yhden aamun aikana. Klo 12 lähdimme kohti hotellia nälkäisinä, väsyneinä mutta onnellisina siitä, että päivän tehtävät olivat onnistuneesti hoidettu. Sain myös iloisia uutisia: työharjoittelu alkaakin vasta seuraavana maanantaina, joten saisimme yhdessä Sampan kanssa seikkailla Roomassa koko viikon.
Olimme aivan poikki kun pääsimme hotellille. Otimme pitkät päiväunet ennen kuin lähdimme syömään illallista. Löysimme hotellin läheltä ihanan pienen ravintolan, jossa ruoka oli hyvää JA halpaa! Söimme itsemme ähkyyn ja joimme litran viiniä. Koko illallinen maksoi vain vajaa 35 euroa!
Tiistaina päätimme pitää historiallisen päivän. Lähdimme tutustumaan Colosseumiin. Samppa tutki jo ennen lähtöä Italiaan nähtävyyksiä ja ennakkosuosikkina olivat nimenomaan Colosseum ja Pantheon. Paikan päällä menimme ansaan. Meitä lähestyi turistiopas joka onnistui myymään meille opastetun kierroksen Colosseumissa ja Palatinossa. Hinta oli 30 euroa henkeä kohden. Mielestämme se oli siedettävä summa, sillä saimme paljon historiallista tietoa mitä emme pelkästään katselemalla olisi saaneet. Colosseum oli todella upea ja järjettömän kokoinen. Pidin myös Palatinosta, sieltä löysin itselleni kaverin jonka Samppa risti Bonaparteksi.
Loppuviikon kiertelimme shoppailemassa, katselemassa nähtävyyksiä ja syömässä sukulaisteni luona. Viikon kohokohtia olivat minun uudet korkokengät, isot pizzat ja nähtävyydet. Lauantaina kävimme kokeilemassa bussia jolla menisin töihin seuraavana maanantaina. Yllättäen jäimme taas väärällä bussipysäkillä pois. Matkaa olikin vielä noin 2km, joten odotimme seuraavaa bussia. Onneksi se tuli alle 10 minuutissa. Kotimatkalla ostimme pienestä herkkupuodista erilaisia leivoksia ja söimme ne Villa Borghesessa. Villa Borghese on iso puisto, jossa yllättäen on historiallisia rakennuksia, suihkulähteitä jne. Siellä näimme todella upeita ja välillä myös hämmentäviä asioita.
Herra videolla on karkeasti arvioituna ~60 vuotta!
Upea suunnitelmani pitää blogia reissun aikana karahti heti alkuunsa! Olen ollut niin kovassa vauhdissa, että en ole kerennyt miettiäkään uuden kirjoituksen aloittamista. Palaan nyt ajassa 2 viikkoa taaksepäin ja koitan muistella mitä on tapahtunut!
Maanantaina minulla oli paljon tehtävää. Piti hankkia italialainen sosiaaliturvatunnus (jälkeenpäin tajusin että minullahan on jo sellainen, mutta varmuudeksi minulla on nyt niitä sitten kaksi..), ilmoittautua yliopiston kansliaan ja vaihto-opiskelusta vastaavalle koordinaattorille. Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, nämä kaikki paikat sijaitsivat mahdollisimman kaukana toisistaan. Aloitimme aamun aikaisella aamupalalla ja lähdimme kävellen metrolle. Kun saavuimme Repubblican asemalle, tajusin jättäneeni passin hotellille. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin. Aamu vaikutti siis jo tässä vaiheessa hyvin lupaavalta.
Metro A:lla matkustimme ensin lähelle pääteasemaa. Siellä etsimme kuumeisesti bussipysäkkiä, pyörimme typerän näköisinä ympyrää 15 minuuttia, ennen kuin löysimme bussiaseman. Onneksemme (kerrankin!), etsimämme bussi oli laiturilla ja lähti pian liikkeelle. Varmuuden vuoksi tarkistin kuskilta että olimme oikeassa bussissa. Puhelin kourassa, google mapsia tarkkaillen etenimme kohti tuntematonta. Ajoimme tietenkin ohi oikean pysäkin ja jouduimme kävellä autotien piennarta pitkin. Pelotti aika reippaasti. Olimme keskellä ei mitään. Harhailimme sattumalta oikeaan suuntaan ja löysimme viraston josta voin hakea sosiaaliturvatunnusta. Ihmisiä siellä oli aivan järjettömän paljon ja olimme jo muutenkin pöhelöineet aamun hukaten aikaa milloin mihinkin. Tilannetta ei suinkaan auttanut se, että info kirjeessä luki kaikkien toimipaikkojen lopettavan maanantaisin klo 12. Ja kello oli jo 10.45. emmekä tienneet missä seuraava toimisto on.
Saimme aika nopeasti asiat hoidettua tässä pisteessä. Seuraavaan paikkaan kävelisimme. Yllättäen harhailimme taas kuin turistit konsanaan. Kello kävi ja tuntemattomat tiet sen kuin jatkuivat. Patikoituamme 30 minuuttia löysimme yliopiston. Sen jälkeen ihmittelimmekin mistä astua sisään jättiläismäiseen ja hyvin rumaan rakennukseen. Asiat kansliassa sujuivat näppärästi ja lähdimme eteenpäin. Tällä kertaa kysyin ohjeita missä bussipysäkki sijaitsee ja olemmeko menossa oikeaan suuntaan.
Pääsimme sitten yliopiston lääketieteelliselle kampukselle, bussi tietenkin ajoi kiertoreittiä slummimaisen alueen läpi aiheuttaen pientä pakokauhua monistakin syistä. Seuraavaksi etsimme koordinaattorin huonetta. Kävelimme muutaman kerran harhaan, mutta löysimme viimeisen etapin ja aikaa oli vielä jäljellä! Koordinaattorikin ihmetteli, että olemmeko kaiken saaneet tehtyä yhden aamun aikana. Klo 12 lähdimme kohti hotellia nälkäisinä, väsyneinä mutta onnellisina siitä, että päivän tehtävät olivat onnistuneesti hoidettu. Sain myös iloisia uutisia: työharjoittelu alkaakin vasta seuraavana maanantaina, joten saisimme yhdessä Sampan kanssa seikkailla Roomassa koko viikon.
Olimme aivan poikki kun pääsimme hotellille. Otimme pitkät päiväunet ennen kuin lähdimme syömään illallista. Löysimme hotellin läheltä ihanan pienen ravintolan, jossa ruoka oli hyvää JA halpaa! Söimme itsemme ähkyyn ja joimme litran viiniä. Koko illallinen maksoi vain vajaa 35 euroa!
Tiistaina päätimme pitää historiallisen päivän. Lähdimme tutustumaan Colosseumiin. Samppa tutki jo ennen lähtöä Italiaan nähtävyyksiä ja ennakkosuosikkina olivat nimenomaan Colosseum ja Pantheon. Paikan päällä menimme ansaan. Meitä lähestyi turistiopas joka onnistui myymään meille opastetun kierroksen Colosseumissa ja Palatinossa. Hinta oli 30 euroa henkeä kohden. Mielestämme se oli siedettävä summa, sillä saimme paljon historiallista tietoa mitä emme pelkästään katselemalla olisi saaneet. Colosseum oli todella upea ja järjettömän kokoinen. Pidin myös Palatinosta, sieltä löysin itselleni kaverin jonka Samppa risti Bonaparteksi.
Loppuviikon kiertelimme shoppailemassa, katselemassa nähtävyyksiä ja syömässä sukulaisteni luona. Viikon kohokohtia olivat minun uudet korkokengät, isot pizzat ja nähtävyydet. Lauantaina kävimme kokeilemassa bussia jolla menisin töihin seuraavana maanantaina. Yllättäen jäimme taas väärällä bussipysäkillä pois. Matkaa olikin vielä noin 2km, joten odotimme seuraavaa bussia. Onneksi se tuli alle 10 minuutissa. Kotimatkalla ostimme pienestä herkkupuodista erilaisia leivoksia ja söimme ne Villa Borghesessa. Villa Borghese on iso puisto, jossa yllättäen on historiallisia rakennuksia, suihkulähteitä jne. Siellä näimme todella upeita ja välillä myös hämmentäviä asioita.
Herra videolla on karkeasti arvioituna ~60 vuotta!
Illalla kävimme tutussa pienessä ravintolassa syömässä. Tilasimme kaikki herkut ja söimme itsemme taas kipeiksi.
Sunnuntaina satoi jälleen vettä. Se kuvasi hyvin aamun tunnelmaa. Sampan lento lähtisi klo 11, joten lähdimme liikkeelle jo aikaisin aamulla. Matka oli hiljainen, sillä tiesimme että ero koittaisi pian. Vaikka neljä kuukautta on lyhyt aika, tuntui se sillä hetkellä todella pitkälle. Itkin salaa takapenkillä ja esitin katselevani maisemia. Lentokentällä kaikki sujui liian nopeasti. Eihän se ole edes tyypillistä Italiassa. Täällä pitäisi aina olla jonoa ja jotain ongelmia. Seisoimme pitkään turvatarkastuksen edessä sylikkäin hokien, että pian taas nähdään. Jäin odottamaan niin pitkäksi aikaa, että näin Sampan päässeen läpi turvatarkastuksen ja katoavan väkijoukkoon. Itkusta ei meinannut tulla loppua koko päivänä. Olin surullinen koko päivän. Kävimme ostoskeskuksessa etsimässä minulle tarvikkeitä työharjoitteluun, mutta en jaksanut välittää mistään. Otin aina ensimmäiset vastaan tulevat tavarat. Sen jälkeen kävimme syömässä setäni Francon luona. Toivoin vain pääseväni pian uuteen asuntooni, että saisin olla omassa rauhassa. Päivä venyi ja venyi. Pääsin kotiini klo 21 ja siellä uudet kämppikseni viettivät juhla-illallista kavereidensa kanssa. Sen lisäksi myös tien toisella puolella oli kovat juhlat menossa, nimittäin vanhusten sunnuntaitanssit! Lopputuloksena pääsin nukkumaan vasta puolilta öin. Päivä oli todella raskas joten saatuani pään tyynyyn nukahdin heti.
Sunnuntaina satoi jälleen vettä. Se kuvasi hyvin aamun tunnelmaa. Sampan lento lähtisi klo 11, joten lähdimme liikkeelle jo aikaisin aamulla. Matka oli hiljainen, sillä tiesimme että ero koittaisi pian. Vaikka neljä kuukautta on lyhyt aika, tuntui se sillä hetkellä todella pitkälle. Itkin salaa takapenkillä ja esitin katselevani maisemia. Lentokentällä kaikki sujui liian nopeasti. Eihän se ole edes tyypillistä Italiassa. Täällä pitäisi aina olla jonoa ja jotain ongelmia. Seisoimme pitkään turvatarkastuksen edessä sylikkäin hokien, että pian taas nähdään. Jäin odottamaan niin pitkäksi aikaa, että näin Sampan päässeen läpi turvatarkastuksen ja katoavan väkijoukkoon. Itkusta ei meinannut tulla loppua koko päivänä. Olin surullinen koko päivän. Kävimme ostoskeskuksessa etsimässä minulle tarvikkeitä työharjoitteluun, mutta en jaksanut välittää mistään. Otin aina ensimmäiset vastaan tulevat tavarat. Sen jälkeen kävimme syömässä setäni Francon luona. Toivoin vain pääseväni pian uuteen asuntooni, että saisin olla omassa rauhassa. Päivä venyi ja venyi. Pääsin kotiini klo 21 ja siellä uudet kämppikseni viettivät juhla-illallista kavereidensa kanssa. Sen lisäksi myös tien toisella puolella oli kovat juhlat menossa, nimittäin vanhusten sunnuntaitanssit! Lopputuloksena pääsin nukkumaan vasta puolilta öin. Päivä oli todella raskas joten saatuani pään tyynyyn nukahdin heti.
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Ensimmäisiä tunnelmia
Purettuani nyt oleellisimman asian, kerron seuraavaksi jotain tähän astisesta matkasta.
Torstai-iltana käydessämme nukkumaan jännitys alkoi olemaan huipussaan. En saanut unta, sillä ensin Sampan sydämen lyönnit häiritsivät nukahtamista. Sen jälkeen huomasin, että oma sydämeni hakkaa myös. Ja todella lujaa. Pelkäsin että se hyppää kylkiluiden läpi ja asettuu tyynylle lepäämään. Yön edetessä uni kuitenkin otti vallan.
Perjantaina pakkasin ja purin matkalaukun useita kertoja. En osannut päättää mitä tarvitsen mukaan. Otin siis hyvin vähän, sillä kuka nyt ei haluaisi ostaa uutta vaatekerrastoa Italiasta? Päivään mahtui vielä viime hetken tuliaisostoksia kuten salmiakkia, lakritsia ja pipareita. Ainoastaan lakut syön itse.
Mitä lähemmäksi pääsimme lentokenttää, sitä hermostuneemmaksi muutuin. En voinut uskoa, että nyt lähden oikeasti neljäksi kuukaudeksi Italiaan. Verrattuna luokkatovereihini, jotka lähtevät aivan tuntemattomaan maahan ja vielä yksin, minulla on helppo tilanne. Tuttu maa, tuttu kulttuuri ja älyttömän iso tukiverkosto. Tiedän, että kaikki tulee menemään hyvin. Mutta olen stressierkki, ei sen hokeminen mitään auttanut..
Teimme etukäteen lähtöselvityksen netissä, joten lentokentällä ei tarvinnut kuin heittää laukut hihnalle ja jonottaa turvatarkastukseen. Onneksi meillä oli hyvin aikaa, sillä jono oli aika pitkä. Olimme suunnitelleet juovamme kahvit starbucksissa, kuten on ollut tapana veljeni Mirkon kanssa, mutta olimme aivan ähkyjä lounaasta. Toisella puolella otimme yhdet ylihinnoitellut oluet samalla kun tein viimetippaan jätettyjä asioita: soitin DNA:lle ja tein liittymän muutoksen ja ilmoitin hotellille että saavumme myöhään illalla. Lento oli kamala. Siellä oli todella kuuma ja osa matkasta oli hyvin pomppuisaa. Pääsimme kuitenkin hyvin perille 3h 20min päästä. Fiumicinon lentoasemalla kuumuus jatkui, mutta onneksi laukut tulivat yllättävän nopeasti. Vastassa meitä olivat minun setäni, tätini ja serkkuni. Ilma oli kuuman kostea. Oli satanut vettä koko päivän. Niin paljon, että osa metroasemista oli suljettu. Heitimme laukut hotellille ja lähdimme syömään pizzaa, tietenkin! Sen jälkeen kävimme jo yöpuulle.
Lauantaina heräsimme aikaisin syömään aamupalaa. Sen jälkeen lähdimme kävellen tutustumaan lähimaastoon. Matkalla näimme paljon luostareita, suihkulähteitä ja poliiseja, joilla oli konepistooli tai rynnäkkökivääri näkyvästi esillä.
Lounaaksi haimme kaupasta salaattia, leipää, erilaisia kinkkuja ja punaviiniä pillimehupurkissa!
Teimme uuden kierroksen Via Nazionalella, jossa on paljon shopattavaa. Siellä seuraan liittyi serkkuni Laura, joka auttoi minua löytämään oikean koon vaatteille. Täällä on aivan erilaiset kokotaulukot kuin Suomessa. Sen jälkeen menimme ensimmäistä kertaa metrolla tapaamaan toista serkkuani Giorgioa ja hänen tyttöystäväänsä Barbaraa.
Teimme uuden kierroksen Via Nazionalella, jossa on paljon shopattavaa. Siellä seuraan liittyi serkkuni Laura, joka auttoi minua löytämään oikean koon vaatteille. Täällä on aivan erilaiset kokotaulukot kuin Suomessa. Sen jälkeen menimme ensimmäistä kertaa metrolla tapaamaan toista serkkuani Giorgioa ja hänen tyttöystäväänsä Barbaraa.
Kävimme syömässä Eataly nimisessä paikassa. Se on vanha juna-asema, joka on muutettu 3 kerroksiseksi supermarketravintolaksi. Ensimmäisessä kerroksessa sai jälkiruokaa. Toisessa kerroksessa oli leikkeleitä, juustoa, siellä olevan panimon olutta ja friteerattuja ruokia. Kolmannessa kerroksessa oli pastaa, pizzaa, lihaa grillistä ja viinejä. Mielettömän hyvää, suosittelen käymään!
Sen jälkeen lähdimme kuuntelemaan live-esitystä, jossa soitettiin rock-a-billy musiikkia. Siellä näimme upeita tanssiesityksiä innokkailta fiftarifaneilta, tyylille uskollisesti pukeutuneina. Olimme aivan poikki pitkästä päivästä ja saavuimme hotellille joskus kello kahden aikaan nukkumaan.
Hotellin aamiainen loppuu klo 10, joten sunnuntaista huolimatta heräsimme aikaisin aamulla. Kunnon espresso tekee ihmeitä aamuväsymykselle!
Sää tänään on suoraan sanottuna surkea. Vettä sataa todella paljon, joten suunnittelimme olevamme sisätiloissa koko päivän. Tarvitsin kuitenkin paikallisen puhelinliittymän ja neuvoa miten löytää yliopistolle huomenna. Sovimme treffit Lauran kanssa Repubblican metroasemalle. Saimme hankittua minulle uuden liittymän ja läpimärät kengät. Illalla lähdimme Giorgion kanssa ulos. Kiersimme muutamat pubit ja kävimme syömässä. Matkalla näimme myös Colosseumin julkisivun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)